Panoraama mainos

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Hauska,puolipallon muotoinen voileipäkakku.

Makuna kakussa on kurkku-jogurttitäyte ja kinkku-tuorejuustotäyte.
Kakusta riittää tarjottavaa suurellekin joukolle, sillä tähän on käytetty kaksi suurta vuokaleipää ja täytteitäkin runsaasti.
Haasteena oli,kuinka saada kakku pysymään muodossaan kumoamisen yhteydessä, mutta ongelmaa ei syntynyt.
Pidin kakkua painon alla vain pari tuntia, kumosin pois vuoasta ja samantien kuorrutin ja koristelin kakun.



Tarvikkeet yhteen suureen kakkuun:


  • 2 suurta vuokaleipää, joista poistetaan kuoret

Kurkku täyte:
  • 500 g turkkilaista jogurttia 
  • 350-400 g tuore kurkkua
  • 1 tl mustapippuria rouhittuna
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl minttua
  • 5 liivatelehteä ja ½ dl maitoa

  1. Kuori ja kuutioi kurkku ihan pieniksi kuutioiksi.
  2. Leikkaa valkosipulinkynnet myös pieniksi kuutioiksi.
  3. Yhdistä kaikki ainekset turkkilaisen jogurtin joukkoon.
  4. Lisää liivatteet vasta siinä vaiheessa, kun olet saanut kuorrutteet ja täytteet valmiiksi, kokoomisvaiheessa. Eli sitten liotetaan liivatteita noin 5 minuuttia kylmässä vedessä ja sulatetaan kuumaan maitoon. Lisätään vähitellen täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen.

Kinkku-tuorejuusto täyte:

  • 400 g kinkkua
  • 1 paprika
  • 100 g hillosipuleita
  • 1 rkl persiljaa silputtuna
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rs tuorejuustoa  
  • 5 liivatetta ja ½ dl maitoa

  1. Jauha kinkku 2-3 kertaan.  Huom.kannattaa jauhaa samalla kuorrutteen kinkku!
  2. Kuutioi paprika ihan pieneksi kuutioksi ja leikkaa hillosipuli pieneksi silpuksi.
  3. Sekoita kinkku ja kasvikset tasaiseksi massaksi ja mausta.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä siihen tuorejuusto. Sekoita kinkkumassaan.
  5. Lisää liivatteet myös vasta sitten, kun olet alkamassa kokoamaan kakkua, samalla tavalla kuin kurkkutäytteen kanssa.

Tässä kakussa on kahta eri kuorrutetta,jotka on laitettu pursottimeen vuorotellen,jolloin pursotuksesta tulee kaksivärinen. Voit käyttää tietysti vain yhtäkin, mutta silloin täytyy täytteen määrää kasvattaa jonkin verran.


Tuorejuustokuorrutus:

  • 1 rs maustamatonta tuorejuustoa
  • 120 g smetanaa

- Vispaa smetana vaahdoksi ja yhdistä tuorejuusto joukkoon.


Kinkku-tuorejuustokuorrute:

  • 400 g kinkkua jauhettuna 2-3 kertaan
  • 2 rs maustamatonta tuorejuustoa
  • ripaus suolaa ja jauhettua mustapippuria


- Jauha kinkku 2-3 kertaan.
- Sekoita tuorejuusto joukkoon ja mausta.
- Siirrä kuorrutteet pursotinpussiin,  (jossa on suuri tylla)  ruokalusikallinen kerrallaan vuorotellen, silloin      saadaan pursotukseen kiva kaksivärinen kuorrute.





Kokosin kakun suureen taikinakulhoon, jonka pohjalle laitoin ensin kelmun.
Asettelin vuokaleipäviipaleet pohjalle vieri viereen ja aloitin ensimmäisen täytteen levittämisen.
Ensimmäinen täyte kannattaa levittää ohuelti ihan koko kakulle pohjasta reunoille asti, jolloin se pitää hyvin kakun muodossaan kumottaessa.
Sitten vuokaleivistä asetellaan seuraava kerros vuokaan ja toista täytettä leipien pinnalle. Tätä vuorottelua vaan niin kauan kuin täytteitä ja leipää riittää.
Viimeiseksi kelmu pinnalle ja pieni paino päälle ja kylmään vähintään pariksi tunniksi.



Kun aloittelin kuorruttamista, tasoitin kakun pinnan ensin ohuella kerroksella kinkkutäytettä. Näin sain kaikki pienetkin kolot piiloon.
Viimeiseksi pursotus ja itse aloitin sen päältä, siirtyen  luontevasti alaspäin.
Koristeluita ei juurikaan tarvitse, mutta pieneksi väripilkuksi tein tomaatista ruusuja ja kurkusta lehdet reunalle.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Yhdistin onnistuneesti kaksi lemppariani, appelsiinin ja mansikan.

Kiva yhdistelmä raikasta appelsiinia ja makeata mansikkaa.
Olen aina pitänyt crepes susetesta ja tietty mansikasta, joten ajattelin voisiko näitä kahta yhdistää.
Tuli oikein onnistunut hillo. Käytin lettujen kanssa ja käytin myös täytekakussa. Toimii..


Tarvikkeet:

  • 1 kg tuoreita mansikoita
  • 2 appelsiininmehu
  • 1 appelsiininkuoriraaste
  • 500 g sokeria
  • 1 tl melatiinia ja 1 rkl sokeria

  1. Perkaa ja paloittele mansikat.
  2. Pese appelsiinit huolellisesti. Raasta toisesta appelsiinista kuori ja purista kummastakin appelsiinista mehu talteen.
  3. Laita mansikat ja appelsiini kattilaan ja keitä miedola lämmöllä noin 5 minuuttia.
  4. Lisää joukkoon sokeri ja kiehauta kunnolla,että sokeri ehtii sulamaan hyvin.
  5. Sekoita melatiini ja sokeri keskenään ja sekoita hillon joukkoon.
  6. Anna kiehua miedolla lämmöllä pari minuuttia ja kuori pinnalta mahdollinen vaahto pois.
  7.  Kaada kuumana desinfioituihin purkkeihin. Itse keitin lasipurkit ja huuhtelin melatiinilla.











keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kelit ovat olleet niin kylmiä, että oli pakko kokeilla koeravustusta.

Uutisissa kerrottiin,että mahdollinen tuleva rapusaalis voi olla vielä vaiheessa tämän vuoden osalta.
Oli pakko kokeilla ensimmäinen erä,mitä tuleman pitää.
Meillä päin oli täällä viime vuonna iso minkki retkue, joka rellesti ihan vapaasti tuhoa tehden.
Täältä hävisi sorsan poikueesta puolet, lammesta kalat ja rapujakin taisi lähteä ihan hyvin parempiin suihin.
Toiveikkaana ja onnettoman lohen suikaleen kanssa lähdimme kokeilemaan tämän vuoden saaliin kokoa ja määrää.
Vaikuttaa oikein lupaavalta.Saalista saatiin heti onnettomalla yrityksellä ja syötillä, kokoakin rapusilla oli oikein hyvin.
Kuoret on ainakin vaihtuneet jo.



Nämä versiot ovat täplärapuja.
Pikku hiljaa alkaa mieli jo halajaa "lämpöisiä ja kuulaita" elokuun iltoja ja rapukekkereitä ihanien ystävien kanssa. 
Jo perinteeksi muodostuneet rapuillalliset ovat välillä haasteellisia, jos itse ravustelee ja saaliiden määrät vaihtelevat, mutta aina on selvitty.  Joskus jopa kaupan kautta.



tiistai 21. heinäkuuta 2015

Meikäläiset varmaan on niitä ainoita epäonnisia, joilla ei tänä kesänä kasva sitten juuri mikään. Ei sitten mikään !!

On sitten kyse tomaateista, kurkuista, kesäkurpitsoista tai kehäkukista, todella surkeeta.
Ne tututkaan luottokasvit eivät ole saaneet kasvua juurikaan aikaiseksi, ja jos ovat, tuottavat tulosta aivan liian pieninä kasveina,.



Kehäkukatkin ovat jääneet todella pieniksi,mutta ovat kuitenkin päättäneet alkaa kukkia kaikesta huolitmatta. Nämäkin kasvit kyllä ovat kasvaneet yleensä melkein pieniksi puskiksi ennen kukintaa.



Kesäkurpitsatkin ovat vielä ihan vasta aluillaan. Onneksi kasvavat sitten kyllä hujauksessa.



Avomaankurkut ovat jääneet 30 senttisiksi, mutta kas kummaa, yksi valmis kurkku siellä odottaa kaveria.


 On meillä jotkut asiat kasvaneet, oikein urakalla.
Ruttojuuret ovat saaneet rehottaa vuositolkulla, joten niillä on korkeutta ja lehdet ovat valtavat.


Ja raparperit innostuivat tekemään vartta ja lehteä. Nyt pitäisi innostua valmistamaan erilaisia hilloja ja leivonnaisia, ennen kuin muuttuvat ihan puiseviksi.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Omat tomaatit antavat odottaa itseään, mutta onneksi kaupasta saa jo hyvinkin edulliseen kilohintaan. Joten tuumasta toimeen ja chiliketsuppia pöytään :))

Maku on hieman mausteinen,muttei liian tulinen. Hakkaa mennen tullen kaupasta ostetut halpis ketsupit.
Tästä ohjeesta sain ketsuppia noin litran ja ohje on hyvinkin yksinkertainen.
Ja mitä kypsemmät tomaatit,sen parempi.
Chiliketsuppi säilyy jääkaapissa viikkoja, desinfioiduissa pulloissa kuukausia.


Reseptiikka:
  • 1 ½ kg kypsiä tomaatteja
  • 200 g sipulia
  • 100 g punaista paprikaa tuoreena
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 ½ dl siirappia
  • 1 ½ dl väkiviinaetikkaa
  • 2-3 tl chilimurskaa
  • 3 tl suolaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl inkivääriä
  • ½ tl neilikkaa
  • 1 tl maustepippuria
  • 1 tl jauhettua mustapippuria
  • 1 tl sinapinsiemeniä

  1. Huuhtele tomaatit ja pilko lohkoiksi.
  2. Kuori ja kuutioi sipulit.
  3. Pilko paprikat kuutioiksi ja valkosipulinkynnet murskaksi.
  4. Mittaa kattilaan kaikki mausteet ja lisää kasvikset joukkoon.
  5. Keitä seosta noin tunti, kunnes kasvikset ovat täysin pehmenneet.
  6. Soseuta ja tarkista maku. Keitä vielä soseutettuna noin puoli tuntia, jotta kastike hieman keittyy kokoon ja maut tiivistyvät.
  7. Siirrä valmis kastike keitettyihin pulloihin kuumana.




torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesäisen raikas mansikkavanukas.

Aloittelin taas kerran säilöntää talveksi, sitä ennen pitää tietenkin syödä näitä herkkuja, kun parhaimmillaan ovat.  Teinpä sitten mansikkavanukkaan...vaihteeksi.
Mansikkavanukas on riittoisuudeltaan noin 6-7 ruokailijalle.
Hyytymiseen täytyy varata vähintään 4-5 tuntia tai jos mahdollista,seuraavaan päivään.
Vanukkaassa on paljon mansikkaa, joten raikasta mansikan makua löytyy kiitettävästi.
Kastikkeena on paseerattua mansikkaa,johon on lisätty makeutta antamaan tomusokeria.


Tarvitset muotin,johon mahtuu vanukasta noin 7 dl ja kelmua muotin vuoraukseen.
Jos haluat valmistaa vanukkaan laseihin, jolloin vanukasta ei kumota,voit vähentää liivatteen määrää.


Tarvikkeet:

  • 300 g mansikoita soseutettuna
  • 1 dl sokeria
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 5 tl liivatejauhetta ja 5 rkl maitoa tai kermaa liivatteen liotukseen   (voit käyttää myös liivatelehtiä)
  • 3 dl kuohukermaa



  1. Soseuta peratut mansikat tasaiseksi kastikkeeksi.
  2. Yhdistä liivatejauhe maitoon tai kermaan ja anna liueta rauhassa
  3. Vispaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Lisää vaahdon joukkoon mansikkakastike.
  5. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljasokeri.
  6. Yhdistä kermavaahto mansikkavaahdon joukkoon hellästi käännellen, enää ei kannata vatkata voimakkaasti ettei seos juoksetu.
  7. Sulata liivate juoksevaksi mikrossa tai vesihauteessa.   (voit käyttää myös liivatelehtiä )
  8. Sekoita hieman jäähtynyt liivate vanukasmassaan tasaisesti kaataen, samalla varovaisesti sekoittaen.
  9. Siirrä lopuksi mansikkavanukas annosvuokaan.


Ensimmäiseksi liivatteet sulamaan kermaan tai maitoon.
Sitten keltuaisten ja sokerin vispaus vaaleaksi vaahdoksi.



Muna-keltuaisvaahtoon sekoitetaan mansikkakastike.


Lopuksi lisätään pehmeäksi vatkattu kermavaahto ja liotettu liivate.
Kerma ja liivate kannattaa sekoittaa hellästi joukkoon,jotta vanukas ei juoksetu liiasta vatkauksesta.


Vuoka tai muotti vuorataan kelmulla jo heti ensimmäiseksi. Itsellä ainakin monesti vanukkaat alkavat jähmettyä hyvinkin nopesti. Minimi aika hyytymiseen liivatteella on 4 tuntia. Itse tein suosiolla vanukkaan edellisenä päivänä kaappiin valmiiksi.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kaupassa oli myynnissä herkullisia mansikkaviinereitä.Hinta oli sellainen, jotta ajattelin tehdä sitten ihan itse,rahaa säästellen ja koko populalle kerralla.

Valmistin yhden viineripitkon ja 8 kappaletta pieniä viinereitä.
Tarvitsin lehtitaikinaa,mansikoita,vaniljakiisseliä ja kakkukiillettä.
Todella herkullisia viinereitä ja seuraavanakin päivänä todella hyviä.
Nopean ja simppelin vaniljakiisselin valmistin itse,mutta kaupan valmista vaniljavanukastakin voi kiireessä käyttää.


Tarvikkeet:

  • 500 g valmiita lehtitaikinalevyjä
  • 1 kananmuna voiteluun

  1. Leikkaa lehtitaikinalevyt puoliksi eli tasakokoisiksi neliöiksi.
  2. Paina kaikista neliöistä kulmat keskelle ja voitele kananmunalla.
  3. Pursota tai lusikoi vaniljakiisseliä neliön keskelle, kulmien päälle noin 1 tl.
  4. Paista uunin keskiosassa 220-asteessa noin 5-10 minuuttia,tai kunnestaikina on saanut kauniin värin.
  5. Jäähdytä viinerit.
  6. Täytä viinerien keskusta pienillä tai puolitetuilla mansikoilla.
  7. Valmista kakkukiille ja sivele koko viineri kiilteellä,myös taikinaiset reunat. Laittamalla kiillettä myös reunoille,saat lehtitaikinalle mukavan makeuden eikä se kuivukaan niin pian.Näin ne ovat meheviä myös seuraavana päivänä.


Vaniljavanukas:
  • 2 ½ dl sokeria
  • 5 keltuaista
  • ½ dl seulottuja vehnäjauhoja
  • 4 ½ dl maitoa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 rkl huoneenlämpöistä voita

  1. Vispaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi. Sekoita vaahtoon vehnäjauhot.
  2. Kuumenna maito kiehuvaksi ja sekoita kuuma maito vaahdon joukkoon pienissä erissä, kokoajan sekoittaen.
  3. Siirrä seos hellalle ja kypsennä miedolla lämmöllä,sekoittaen kokoajan,kunnes seos muuttuu sakean kiisselimäiseksi.
  4. Ota sivuun ja sekoita joukkoon n,1 rkl huoneenlämpöistä voita.
  5.  Siirrä vaniljakiisseli kylmään vesihauteeseen jäähtymään.
  6. Mausta lopuksi vaniljasokerilla.

Kakkukiille:           Ohje kiilteeseen on myös Dan Sukker-paketin kyljessä

  • 2 dl vettä
  • 1 dl hyytelösokeria

  1. Kiehauta vesi.
  2. Lisää joukkoon hyytelösokeri ja kiehauta vielä kerran.
  3. Kiille on valmista käyttöön hieman jäähdyttyään.




maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesä on vähän mitä on, mutta grilli kuumenee joka tapauksessa.

Valmistin savupaprikalla maustetun barbequekastikkeen lihalle.
Maistuu kylmänä ja kuumana, säilyykin vielä muutaman päivän ihan loistavasti.
Tällä reseptillä valmistettuna kastiketta saadaan noin ½ litraa.


Tarvikkeet:

  • tuoreita ja kypsiä tomaatteja 400 g
  • 2 sipulia
  • 1 paprika
  • 4 valkosipulinkynttä
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 3 tl savupaprikajauhetta
  • 30 g tuoretta inkivääriä tai jauhettuna 1 tl
  • 2 tl juustokuminaa  (jeeraa)
  • 1 tl tinjamia
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl jauhettua mustapippuria
  • ½ dl siirappia
  • 3 rkl soijaa
  • 2 rkl viinietikkaa
  • ripaus cayannepippuria
  • 100 g voita lopuksi.


  1. Paloittele tomaatit,sipulit ja paprikat kuutioiksi.
  2. Kuori valkosipulit ja paloittele pienemmiksi kuutioiksi, ei murskaksi.
  3. Kuumenna öljy  ja voi kattilassa ja lisää joukkoon paloitellut kasvikset.
  4. Kuullota kasviksia miedolla lämmöllä pehmeiksi,välillä sekoitellen noin 10-15 minuuttia.
  5. Mittaa kaikki mausteet kasvismassaan ja anna hautua kannen alla,kunnes kasvikset ovat pehmenneet täysin
  6. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Soija tekee sen, ettei suolaa välttämättä tarvitse laittaa ollenkaan.
  7. Siivilöi kastike lopuksi ja jäähdytä.



Soijan ansiosta kastikkeesta tulee ihanan tumma, voi taas antaa hienon kiillon.
Tästä kastikkeesta saa hyvän dippikastikkeen,jos soseuttaa kasvikset liemeen eikä siivilöidä ollenkaan.




lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kirsikoita, mascarponea ja hiekkahentusia.

Pohjaksi rakentelin vanhalla ohjeella "hiekkahentusia" eli mukavan rapeita ja makeita murokuppeja.
Hiekkahentuset tein valmiiksi jo aiemmin ,useita päiviä ennen tarvetta.Eli ei tarvitse helteelläkään olla sisällä paistelemassa näitä,jos olet leiponut näitä jo valmiiksi.
Kirsikoita keittelin ruokokidesiirapissa ja sainkin hyvän täytteen torttuihin ja kakkuihin,myös talven varalle.


Hiekkahentuset:

  • 200 g voita tai margariinia
  • 160 g fariinisokeria
  • 1 kananmuna
  • 80 g mantelijauhoa 
  • 350 g vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta

  1. Vaahdota voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
  2. Sekoita kuivat-aineet keskenään ja yhdistä sokerivaahtoon.
  3. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  4. Jäähdytä taikina jääkaapissa helpommin käsiteltäväksi.
  5. Voitele vuoat.Kauli taikinasta ohuet pohjat tai taputtele sormin taikina vuokiin ihan reunoille asti.
  6. Paista uunissa keskitasolla 185-asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes taikina on muuttunut kauniin kullanruskeaksi.

Mascarponevaahto:
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rasia mascarponea
  • 1-2 rkl hienoa sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

  1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  2. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja mausta vaniljalla.


Kirsikkahilloke:
  • 400 g tuoreita kirsikoita
  • 1,5  dl ruokosokerisiirappia
  • 1 dl vettä
  1. Poista kirsikoista kivet.
  2. Kiehauta siirappi ja sokeri.
  3. Laske lämpöä hieman ja keitä siirappia noin viisi minuuttia, jotta kastike hieman sakenee.
  4. Lisää kirsikat joukkoon ja keitä taas noin viisi minuuttia hiljalleen poreillen.
  5. Jäähdytä.
  6. Täytä tartaletit mascarponevaahdolla ja tee keskelle pieni painauma kirsikkahillokkeelle.
  7. Koristele mintunlehdellä tai sitruunamelissalla.


torstai 9. heinäkuuta 2015

Valkosipuleita chili-paprikamarinadissa.

Oli kokeiltava istanbulin basaareista ostettuja mausteita, niinpä tein chilillä ja paprikalla marinoituja valkosipulinkynsiä. Käytin chilirouhetta makua antamaan  pienellä varauksella, tulisuudesta kun ei välttämättä ollut mitään tietoa. Mutta vahvuudeltaan olivat kuitenkin ihan keskivahvaa laatua.
Kiehautin valkosipulit nopeasti,jolloin ne ovat paljon "ystävällisempiä lähipiirille".


Tarvikkeet:

  • 3 kpl isoja valkosipuleita
  • 1 ½ dl oliiviöljyä
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 tl chilirouhetta
  • ½ tl jauhettua mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • 50 g paprikaa pieninä kuutioina
  • 1 rkl persilja silppua ( tuoretta)
  1. Poista valkosipuleista kuoret. Leikkaa kanta pois.Kastamalla kynnet kuumaan veteen,saadaan kuoret irroitettua huomattavasti paremmin.
  2. Kiehauta valkosipulinkynsiä pari minuuttia ja jäähdytä. 
  3. Sekoita öljy ja viinietikka keskenään.
  4. Pilko punainen paprika ihan pieniksi kuutioiksi ja leikkaa persilja silpuksi. Sekoita öljyn joukkoon.
  5. Yhdistä mausteet öljyseokseen.
  6. Lisää viimeiseksi kuoritut ja kiehautetut valkosipulinkynnet öljyyn ja anna maustua seuraavaan päivään.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Salaatti kylmäsavulohesta uusien perunoiden kaveriksi, tai ihan vain herkutteluun ruisleivän päälle.

Herkullinen salaatti kylmäsavulohesta ja remouladekastikkeesta.



Tarvikkeet:

  • 300 g kylmäsavukirjolohta    ( tai puolet graavia ja puolet kylmäsavua )
  • 1 rs chipstersin remouladekastiketta   ( 200 g)
  • 2 pientä punasipulia pieneksi kuutioiksi leikattuna
  • 1 puntti tilliä silputtuna
  • koristeluun sitruunaa ja tilliä

  1. Kuutioi punasipulit pieniksi kuutioiksi ja jätä puolet kuutioista pinnan koristeluun.
  2. Silppua tilli pieneksi ja jätä tillistä myös puolet pinnan koristeluun.
  3. Leikkaa kylmäsavulohi myös ihan pieneksi kuutioksi ja siirrä myös kalasta osa pinnan koristeluun.
  4. Yhdistä siis puolet kaikista raaka-aineista remouladekastikkeen joukkoon.Sekoita tasaiseksi.
  5. Siirrä salaatti tarjoiluastiaan ja koristele pinta jäljelle jääneillä aineksilla,esimerkiksi raidoittamalla pinta vuorotellen. 
  6. Salaatti on valmis tarjottavaksi heti.





Tämä on NIIN herkullinen salaatti.
Käyttötarkoituksia on myös hyvin paljon, myös voileipäkakun täytteeksi todella hyvä.




Siis näin helpothan nämä ainekset ovat.
Pienityt ainekset sekoitetaan yhteen remouladekastikkeen kanssa ja se on siinä.
Salaattiin sopii kylmäsavulohi yksinään,mutta monesti teen tämän salaatin korvaten puolet graavilla.