Panoraama mainos

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kondenssimaidosta ja herukoista valmistettu torttu.

Hyvä yhdistelmä makeaa ja kirpakkaa samassa paketissa.
Taikinapohjassa on käytetty mantelijauhoa, joka tekee torttuun ihan oman rapeuden ja herkullisen maun.
Kannattaa kokeilla, ei jätä kylmäksi.
Pakastin koristeeksi kauniita herukkaterttuja, joita on mukava käyttää syksyn ja talven aikana jälkkäreiden ja kakkujen koristeena.Marjat kestävät pakastuksen terttuina hyvin, eivätkä irtoa käsiteltäessä.
Ohjeesta saadaan yksi piiras. Valmistin tämän herkun irtopohjaiseen kakkuvuokaan, joka oli halkaisijaltaan 20 cm.



 Pohjataikina:

  • 100 g voita
  • 80 g fariinisokeria
  • 1 kananmuna
  • 40 g mantelijauhoa
  • 170 g vehnäjauhoja
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  1. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
  2. Lisää kananmuna ja vispaa taikina tasaiseksi.
  3. Yhdistä kuivat-aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon.
  4. Siirrä taikina hetkeksi kylmään, jotta taikina on helpommin kaulittavissa piirasvuoan pohjaksi.
  5. Kauli taikina leivinpaperin päällä ohueksi levyksi ja siirrä piirasvuoan pohjalle ja jonkin verran myös reunoille.
  6. Paista pohjaa 10 minuuttia 185-asteisessa uunissa keskitasolla.
  7. Ota hetkeksi uunista ja valmista täyte.

Täyte:
  • 1 sitruunan kuori ja mehu
  • 7 kananmunan keltuaista
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 prk makeutettua kondensoitua maitoa
  • 1 rkl vaniljasokeria

  1. Pese sitruuna huolellisesti. 
  2. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu.
  3. Vispaa kananmunat ja kondensoitu maito vaahdoksi.
  4. Sekoita joukkoon sitruunan kuori ja mehu, sekä kuohukerma ja vaniljasokeri.
  5. Kaada seos torttupohjalle ja paista uunin alaosassa vielä noin 15-20 minuuttia, tai kunnes täyte on hyytynyt.
  6. Jäähdytä.
  7. Lämmitä lopuksi kuorrutukseen tarvitta mustaherukkahyytelö ja levitä se kuumana piiraan pinnalle, jolloin hyytelö levittyy kauniisti pinnalle.
  8. Koristele valmis torttu kermavaahdolla ja herukoilla.


 Alla on läpileikkaus valmiista piiraasta.

Lähetä kommentti