Panoraama mainos

tiistai 27. lokakuuta 2015

Mehevä appelsiini-suklaakakku.

Mehevä kakku, joka on parhaimmillaan valmistuksesta seuraavana päivänä,kun kaikki maut ja kosteus on tasaantunut.
Pohjaksi tein 3 kananmunan pohjan,jossa makuna oli kaakao.


Pohja:
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 3 ruokalusikallista kaakaota
  • 1 dl kuumaa vettä


  1. Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  2. Yhdistä kuivat-aineet keskenään ja sekoita munavaahtoon.
  3. Sekoita hellästi ilman ylimääräistä vatkaamista ettei vaahto laskeudu liikaa.
  4. Kuumenna vesi ja sekoita taikinan joukkoon.
  5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175-asteessa noin 30-35 minuuttia.
  6. Jäähdytä kakku ritilälle käännettynä.
  7. Leikkaa kakku kolmeen tai neljään osaa.

Täyte:

  • 3 dl kuohukermaa
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 1 rkl hunajaa

  1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  2. Mausta lopuksi hunajalla ja appelsiinimehulla.
  3. Kokoa kakku,levitä jokaiselle kerrokselle täytettä tasaisesti. Täyte on tarkoituksella hieman pehmeä rakenteeltaan,jotta se mehevöittää ja kosteuttaa kakkua.
  4. Valmista appelsiini-voikuorrute.

Appelsiini-voikuorrute:
  • 2 dl sokeria
  • 4 keltuaista
  • 1 appelsiinin raastettu kuori
  • ½ dl appelsiinimehua
  • 1 rkl sitruslikööriä  (ei välttämätön)
  • 150 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 rasia maustamatonta tuorejuustoa

  1. Mittaa pieneen pyöreä pohjaiseen kulhoon sokeri,keltuaiset ja appelsiinin raastettu kuori ja mehu.
  2. Vispaa seos vaahdoksi ja kypsennä sakeaksi,kiisselimäiseksi seokseksi vesihauteessa.
  3. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa.
  4. Vispaa jäähtyneeseen kiisseliin pieniksi paloiksi kuutioitu voi pala kerrallaan, kunnes kaikki voi on sekoitettu joukkoon.
  5. Lisää viimeiseksi joukkoon maustamaton tuorejuusto.
  6. Levitä kuorrute tasaiseksi kerrokseksi kakun pinnalle ja siirrä kakku kylmään.
  7. Kakku on seuraavana päivänä parhaimmillaan,kun se saa kostua rauhassa.
Lähetä kommentti