Panoraama mainos

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Taas tuli aika raparperille. Raparperineliöitä.


Kevät on mukavasti jo niin pitkällä,että raparperia tulee aivan mielettömästi. Osa raparpereista on jo melkein ranteen paksuisia. Eihän tässä oikein muuta voi tehdä kuin leipoa ja valmistella kiisseleitä ja hilloja.


Taikina riittää vuokaan, joka on noin puolet tavallisesta uunipellistä.

Tarvitset:


  • 300 g raparperipaloja
  • 1 dl sokeria

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 ½ tl vaniljasokeria
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 150 g voita
  • 3 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl kuumennettua maitoa
  • 1 rkl kanelia

  1. Paloittele raparperit pieniksi kuutioiksi ja sekoita joukkoon 1 dl hienoa sokeria.
  2. Sekoita keskenään kaikki jauheet.
  3. Vispaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
  4. Sekoita voisula joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  5. Lisää jauhot ja viimeiseksi kuumennettu maito.
  6. Kaada taikina vuokaan.
  7. Siivilöi raparperit siirapista ja sirottele taikinan pinnalle. (Raparperit painuvat jonkin verran pohjalle)
  8. Sirottele pinnalle vielä noin ruokalusikallinen kanelia.
  9. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Lähetä kommentti