Panoraama mainos

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ihan hauska kakku. Japanilainen juustokakku, jossa on vain kolmea ainesosaa. Meikäläiselle taas tulee mieleen ihan ensiksi kohokas joka ei lässähdä.

Kiva kakku valmistaa, ei ole monimutkainen,raskas eikä vaadi raaka-aineilta paljon.
Vain kolme raaka-ainetta ,tuorejuustoa,munia ja suklaata.
Ja kun on tämän ekan version saanut kasaan, onkin helppo alkaa varioimaan ja maustamaan omilla nikseillä.
Löysin netistä tämän valmistusohjeen ja oli pakko kokeilla.
Valmistin kakun hieman tavallista kakkuvuokaa pienempään versioon, näin sain hieman korkeamman kakun aikaiseksi.

Japanilainen juustokakku.

" Pitkä lista" tarvikkeista :


  • 3 kananmunaa (eroteltuina)
  • 120 g tuorejuustoa  ( itse käytin philadelfiaa)
  • 120 g valkosuklaata

  1.   Sulata suklaa vesihauteessa.
  2.   Ota suklaa hauteesta ja sekoita joukkoon keltuaiset ja sekoita hyvin.
  3.   Lisää keltuaisseokseen tuorejuusto ja sekoita.
  4.   Jotta taikinasta ei kuohkeus katoaisi, sekoita valkuaisvaahto pienissä erissä hellästi käännellen    keltuaisvaahtoon.
  5.   Siirrä taikina leivinpaperilla vuoratulle kakkuvuoalle. Paista kakku vesihauteessa, johon kaadetaan  valmiiksi kuuma vesi. 
  6. Paista kakkua 170 asteessa uunin alaosassa ja noin 35 minuuttia uunista riippuen.







Kakku kohoaa todella paljon.
Ja oli muuten todella pehmeä rakenteeltaan.
Helppo maustaa seuraavaksi vaikka suklaalla, sitruunalla tai vaniljalla.
Loistava idea gluteenittomaksi kakuksi.




Lähetä kommentti