Panoraama mainos

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Rakenneltiin 15 neliön kasvihuone. Kierrätysmatskusta laudat ja lattian kivilaatat.

Meillä on aina ollut hyvin pieni kasvihuone, johon on yleensä mahtunut juuri ja juuri jokunen tomaatti ja kurkku, nekin tosin korkeudeltaan joutuivat aina hieman niiaamaan.
Innostuimme asiasta,koska meillä on toinen puoli pihaa käyttämätön ja hyvinkin karu mutta aurinkoinen. Ja kasvihuoneella olikin hienoa aloittaa, syksymmällä näemme kannattiko. Tästä on kiva aloittaa ja siirtyä sitten myöhemmin parantamaan koko yläpihan maata ja kokeilla marjapensaiden kasvatusta.


Seinät tehtiin tässä kokeilussa nyt muovilla, mutta tarkoitus olisi ensi vuonna kokeilla pleksiä -jos kaikki vain on muuten hyvin. Nuo kovemmat muovit  ovat kuitenkin niin kalliita, että päätimme kokeilla ensin näin.
Katossa käytimme kyllä sitten ohutta pleksiä.

Tontin yläpiha on ollut aina karu ja kuiva, kun taas alapiha on mitä kostein ja rehevin.
Eli yhteen pihaan sattuu sitten kaksi ihan täysin erilaista olosuhdetta.
Haasteellisinta on ollut kokeilla erilaisten hyötykasvien menestymistä. Kasvi ylitse muiden on ollut saniaiset kosteammalla puolella tonttia,ne ovat valtavat.Kasvavat parhaimpina kesinä ihan rinnuksiin asti.


Koska meidän yläpiha on hyvinkin paahteinen, saimme idean tehdä puusta kasveille suotuisat seinämät. Eli hieman varjoa tekevät laudoitukset, jotka kuitenkin päästävät valoa sisään hienosti.
Ja ilahduttaa silmääkin hieman paremmin kuin tavallinen muovi tai pleksi.


Emme halunneet laittaa paljon tilaa tarvitsevia kesäkurpitsoita kasvihuoneeseen, joten tehtiin sitten kasvihuoneen kaikille laidoille omat laatikot. 
Saatiin salaatit,yrtit ja kurpitsat laidoille kasvamaan ihan omaan rauhaan ja tahtiin.


Tuuletusaukkoja tehtiin kaksi,jotka avautuvat automaattisesti kun lämpötila kasvihuoneessa nousee 25 asteeseen.
Se huomattiinkin jo heti helteiden tultua,että tuuletusikkunoita täytyy tehdä heti pari lisää. Lämpötila nousee niin korkeaksi, että kasvit nuutuvat nopeasti ja sehän ei ole tarkoitus.


Pääsimme rakentamaan hieman myöhään keväällä kasvihuonetta,joten oikaisimme hieman ja laitoimme kasvit
kasvamaan multasäkkeihin. Ensi keväänä on sitten toivottavasti parempaa aikaa  rakentaa lavat kaikille kasveille.
Käytin tilat hyväkseni ja laitoin kurkkujen alapuolelle kasvamaan suolaheinää.


Kokeiluun laitettiin kaikenlaista nyt kun tilaa on enemmän.
Erilaisia chilejä, joiden nimiäkään ei tiedetä. Kaupoissa ei juurikaan ole ollut nimilappuja chileistä, joka kuitenkin on mielestäni aika oleellinen asia. Kun ensimmäiset chilit valmistuvat, kysellään sitten viisaammilta.

Pinaattielämänlanka.

Ihan meikäläisille uusi tuttavuus = water morning glory.
Toisinaan meidän yhdessä paikallisessa puutarhassa on myynnissä kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista kasvatettavaa.
Pinaattielämänlanka on aasian maissa lähes rikkakasvin tapaan kasvava kasvi, josta tehdään lisäkkeitä,keittoja ja salaatteja.
Kasvia kasvatetaan kaiketi ihan vesiviljelyssä, mutta tuo kasvaa tavallisessa mullassa ihan hyvin,jopa todella hyvin. Olen nipsaissut kasvista aina välillä ruokiin lehtiä ja kasvaa todella nopeasti takaisin omiin entisiin mittoihin.


Ja tästähän minä tykkäsin ihan kauhiasti. Suklaaminttu.
Ihanan makuinen ja kasvaakin vielä nopeasti.
Ja monivuotinen tavallisen mintun tapaan. Ihanaa ettei tarvitse joka vuosi investoida kaikkiin kasveihin.


 No juu, onhan sinne purjoakin tietysti pitänyt laittaa kurkkujen väliin. Tämähän oli taas kerran ensimmäistä kokeilua ja kyllä ne tietysti näyttää ihan hengissä olevan ja saattaa ihan sadoksikin asti kasvaa.
Joitakin kasveja pidän suoraan ruukuissa,esimerkiksi ananaskirsikka ja jotkut yrtit on helpompi kasvattaa ruukuissa. Koska olen talvettanut ananaskirsikan aina sisällä viileässä,ruukkukasvatus kesällä on helpompi vaihtoehto kunhan muistan vain lannoittaa. Kanankakka on kova juttu :))


Oli ihan hauska idea tehdä pieni "huoltonurkkaus" kasvihuoneen perälle. Lomalla on hauska tulla juomaan vaikka aamukahvi tänne ja katsella mitä seuraavaksi tarvitsisi tehdä. Ja monesti helpommin huomaakin erilaiset puutteet ja parannus ehdotukset.
Sinne mahtuu lähelle kaikki tarvittava itselle ja kasveille.
Tihkujärjestelmää rakennetaan myös tähän nurkkaukseen. Toimivuus on vielä vähän hakusessa. Lähinnä jännittää aina tuo toimivuus. Riittääkö vesi kasvien alkupäästä loppuun tasaisesti ja tarvitseeko vielä kastella lisää kovemmalla helteellä.


Kasvihuoneeseen laitettiin sisälle ja ulkopuolelle kukkivia kesäkukkia.
 Niistä on ollut iloa omalle silmälle, mutta myös todella paljon hyötyä. Kukat ovat tuoneet kasvihuoneeseen paljon erilaisia pölyttäjiä kukkakärpäsistä mehiläisiin ja perhosiin.Erikoisempana vieraana oli kontukimalainen,jota en ole koskaan aiemmin nähnyt.
 Samettikukkia laitoin kasvamaan moniin paikkoihin karkottamaan kirvoja ja tuomaan väriä vihreyden keskelle. 


Tää on aina hieno hetki, kun päästään maistamaan ensimmäiset omat kasvatukset.
Ihan mukavasti on jo saatu salaattitarpeet pihasta lukuunottamatta tomaatteja.

Lähetä kommentti