Panoraama mainos

lauantai 20. elokuuta 2016

Omena-juustopiiras.

Nyt on saatu omenoita ja todella paljon.
Pientä säilöntää on tiedossa koko viikonlopuksi ja varmasti vielä pitkälti sen jälkeenkin.
Oma äippäkin toi uusia ideoita omenien käsittelyyn ja valmistamiseen ,tuodessaan mukanaan purkillisen makoisaa chili-omenahilloa. Ja kohta meillä koko perhe kuorii omppusia :)))


Muropohja:

  • 150 g voita tai margariinia
  • 1 ½ dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

  1. Sekoita voi ja sokeri keskenään.
  2. Lisää muna joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  3. Yhdistä leivinjauhe ja vehnäjauhe keskenään. 
  4. Sekoita jauhot taikinaan ja vaivaa tasaiseksi.
  5. Voitele piirasvuoka ja taputtele taikina tasaiseksi pohjaksi.


Täytteeseen:

5-6 omenaa
1 dl sokeria
1 -2 rkl kanelia


  1. Poista omenoista siemenkota ja lohko omenat viipaleiksi.
  2. Sekoita joukkoon kaneli ja sokeri.
  3. Asettele omenanlohkot piiraspohjan päälle ja valmista juustokuorrute.


Juustokuorrute:



  • 2 prk smetanaa (240g)
  • 400 g vaniljatuorejuustoa
  • 1½ dl sokeria
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 kananmunaa
  • ½ dl sitruunamehua

  1. Sekoita keskenään tuorejuusto ja smetana.
  2. Lisää sokeri ja perunajauhot. Sekoita hyvin.
  3. Vispaa munat yksitellen ja kokoajan sekoittaen täytteen joukkoon.
  4. Lisää viimeiseksi sitruunamehu.
  5. Levitä kuorrute omppujen päälle vuokaan.
  6. Paista piirasta 180-asteessa uunista riippuen noin 40-50 minuuttia uunin keskitasolla.










Lähetä kommentti